torstai 29. tammikuuta 2009

Keski-ikä ja vanhuus lähestyvät...

Mediamajan suunnittelu jatkuu. Ahkeran työnteon lomassa pitää kuitenkin juhlia täysiä vuosia. Täytekakun voimalla pääsee jo aika pitkälle. Eikä se voi olla mikään muu kuin suklaakakku:




Sain myös todella tarpeellisen lahjan muutamalta työkaverilta. Syylliset kyllä tietävät keitä tarkoitan. Arvostan todella paljon heidän elettään: ihonhoitotuotteita ikääntyneelle iholle - ah, juuri mitä tarvitsen! Kiitän ja niiaan.



Nyt jatkan armotonta raatamista ;)
(ja alan suunnitella vastaiskua, mutta se on hys hys)

keskiviikko 21. tammikuuta 2009

Uusi vuosi, uusi aloitus!

Nyt kun olen kohta ollut kolmisen viikkoa uudessa työssäni, on aika aloittaa blogiin kirjoittaminen uudestaan. Muokkasin jo viime viikolla blogini ulkoasun uuteen uskoon ja tarkkaavaiset lukijani saattoivat huomata minkä nimisessä projektissa työskentelen tällä hetkellä: kyseessä on Manner-Suomen ESR-ohjelman Tietoyhteiskunnan tilat ja sisällöt -projektin osahanke Kouvolassa. Työnimenä on kulkenut Mediamaja, joka kuvastaa hankkeen sisältöä: Kirjastoon luodaan tila, jossa tuotetaan, editoidaan, opetetaan ja kulutetaan sähköisen median muotoja. Kohderyhmänä meillä on nuoret ja kaikenikäiset maahanmuuttajat. Viime vuonna siirsimme musiikkiosaston uuteen paikkaan, jotta saisimme sen paikalle näyttelytilan. Loppuvuosi menikin kivasti hyllymetrejä laskiessa ja kirjastoaineistoa siirtäessä - ihanan fyysistä kirjastotyötä! Näyttelytila (tai taidetila vai miksi sitä haluaa kutsua) siirtyi alhaalta ylös juuri meidän hankkeemme tieltä. Nyt meillä on tilaa noin 150 neliötä pääkirjaston alakerrassa, kahvion vieressä. Suunnittelijana saan toimia myös jonkin sortin sisustusarkkitehtinä, mitä en tietenkään vastusta. Tämä työ on juuri niin monipuolista, että saa valjastaa kaikki mahdolliset tiedot ja taidot käyttöön ja opetella roppakaupalla uusia. Mikäs siinä. Nykyäänhän kirjastoihmisten pitää olla vaikka minkä alojen asiantuntijoita.

Mediamajan nimi on vielä mysteeri. Kyse ei tietenkään ole siitä, ettemmekö keksisi hyvää nimeä paikalle. Hyviä nimiä on maailma pullollaan, mutta muut ovat jo aiemmin ottaneet ne käyttöön. Pidimme porukalla aivoriihen ja keksimme mielestämme (enemmistön ainakin) todella näppärän nimen. Mutta eihän se niin helppoa ollutkaan. Olisimme hankkineet fi-verkkotunnuksen, mutta emme saaneet lupaa samannimiseltä yhdistykseltä. Hitto vieköön! Nimi on siis vielä mietinnässä.

Tällä hetkellä olen ainoa Mediamajaan palkattu ihminen. Saan kyllä piakkoin uusia työkavereita, sillä laitamme kolme paikkaa hakuun. Kaksi heistä on kokoaikaisia ja yksi osa-aikainen. Toivottavasti löydämme hyvät tyypit, joilla on kokemusta nuorten ja maahanmuuttajien kanssa työskentelystä sekä mediakasvatuksesta. Työstä tulee mielenkiintoista ja haastavaa, sillä tämä ei ole perinteistä kirjastotyötä; ei ainakaan sellaista mihin itse olen tottunut. Minulla on kirjastoalan koulutus, mutta muilla ei tarvitse olla. Tärkeää on luovuus, ennakkoluulottomuus ja rohkeus. Täytyy myös muistaa, että emme kehitä pelkästään kirjastopalveluja nuorille ja maahanmuuttajille; jos hanke onnistuu koko kirjaston henkilökunta sekä koko asiakaskunta hyötyy tästä hankkeesta. Ja kirjastoalan ihmiset valtakunnallisesti myös.

Lisää kuulumisia seuraa. Toivon mukaan myös Kyyti.fi-sivustolla (ei vielä julkistettu) sekä Kirjastolehden sivuilla.