lauantai 3. toukokuuta 2008

Last.fm

On siis kevät, istun sohvalla ja kärsin... Yhtäkkiä puissa on kauniin vaaleanvihreät lehdet, mikä tarkoittaa vain yhtä asiaa: siitepölyallergia iskee täysillä viattomaan ihmispoloon. Mikään ei ole inhottavampaa kuin kärvistellä sisätiloissa, kun ulkona paistaa aurinko. Antihistamiiniakin saa ottaa vain yhden pillerin päivässä. No, on ainakin aikaa tutkia last.fm-palvelua. Huomasin, että joillakin kurssilaisilla on last.fm-soittolista blogissaan. Minäkin heti halusin samanlaisen omaan blogiini. Soittolistan lisääminen vaatii rekisteröitymistä, joten taas kerran keksin itselleni käyttäjänimen ja salasanan. Kyllä kannattaa laittaa kaikki käyttäjätunnukset "pieneen sinikantiseen ruutuvihkoon".

Last.fm liittyy 23asiaa-kurssiin, vaikka tämä ei kuulukaan niihin 23 asiaan. Kyse on musiikin jakamisesta ihmisten kanssa netissä. Palvelun avulla voi kuunnella musiikkia, löytää uusia mieluisia artisteja ja saada uusia ystäviä ja naapureita musiikkimaun perusteella. Kunhan taas malttaisi lukea ohjeet. Jatkan harjoittelua...

Lisäsin blogiini soittolistan, jolla on lempibändini kappaleita. Näköjään vaihtoehtona on joko se että musiikki pärähtää soimaan automaattisesti tai että pitää itse painaa play-nappulaa. Nyt se alkaa soittaa Liveä heti, mutta ehkä se ei ole paras vaihtoehto. Ei ole kiva jos eksyy jollekin sivustolle ja musiikki täyttää yhtäkkiä surffaajan tärykalvot - kaikillahan ei ole sama musiikkimaku :)... täytynnee harkita asetuksia.

3 kommenttia:

Lupiini kirjoitti...

Samassa pilvessä ollaan,itse aloitin antihistamiinit jo vapuksi joten ei tunnu aivan kamalalta tällä hetkellä. Huomenaamulla pitää taas varmaan pyöräillä n. 30 kilometriä - sitten se varmaan pamahtaa täysillä päälle. Olen edennyt mesesekoiluissa n. 2 m. eteenpäin - asensin itselleni huomattavasti uudemman version kuin läppärissä oli ennestään, ulkonäkö on ainakin ihan erilainen. Saa nähdä löydänkö mä koskaan perille...

Hanna kirjoitti...

Täällä myös siitepölyallerginen! Mietin ensin viikon, että miksi väsyttää koko ajan niin mahdottomasti ja vasta kun muut oireet iski päälle niin tajusin, että sitähän se taas on.
Tuo Last.fm:hän vaikutti mielenkiintoiselta, pitääkin tutustua tarkemmin.

Anonyymi kirjoitti...

Last.fm on tilastofriikin unelma ja mainio tapa löytää uutta musiikkia :) Siellä on myös kirjastoväen omia ryhmiä mm. http://www.last.fm/group/Librarians ja Helmet-kirjastolaisten http://www.last.fm/group/Helmi