keskiviikko 12. marraskuuta 2008

Blogin tulevaisuus?

Elämme kriittisiä aikoja... ja nyt puhun vain henkilökohtaisesta tilanteestani. Olen miettinyt pitkään tämän blogin jatkamista. Enhän ole kirjoittanut tänne mitään sitten kurssin suorittamisen. Haluaisin jatkaa kirjoittamista Kyyti.fi-sivustolla - Kymenlaakson kirjastojen yhteiset kotisivut - mutta en tiedä voinko. Työpaikka on katkolla vuodenvaihteessa. Vaikka vaihtoehtoja on muutamia, on kaikki vielä niin epävarmaa, että se stressaa. Ei ole montaa viikkoa jäljellä tätä vuotta, joten asioiden pitäisi selvitä suhteellisen pian. Toivotaan niin...

tiistai 12. elokuuta 2008

Saako töissä olla hauskaa?

Meebo-kokeilumme herätti ajatuksia mm. chatin sopivuudesta neuvojien yhteydenpidon välineenä:

* meeboa on helppo käyttää, eikä tarvitse asentaa ohjelmia - netti ja esim. Google-tunnukset riittävät

* yhteys ylä- ja alakerran välillä: meebon avulla voi olla yhteydessä muihin neuvojiin ja saada nopeasti mm. atk-apua tai lisävoimia tietopalveluun

* tuki & turva: tunne siitä ettei ole yksin vaan voi milloin tahansa ottaa yhteyttä muihin tarvitsematta miettiä mihinkä puhelinnumeroon pitikään taas soittaa

* kollegoiden välinen kommunikaatio lisääntyisi informaalilla ja ehkä hauskallakin tavalla

* pari kertaa kokeilumme aikana keskusteluun ilmaantui kirjaston ulkopuolisia ihmisiä, mutta he häipyivät nopeasti - ehkä tämä ei ole ongelma, sillä chatissa ei ole tarkoitus paljastaa mm. asiakastunnuksia tai kirjoitella asiattomuuksia

* voisiko chattiin ottaa mukaan muitakin kuin neuvojia tai aloittaa eri keskusteluita, joihin eri ihmiset voisivat osallistua?

* sitooko chat liikaa ihmisiä koneen ääreen: ei kukaan voi olla koko aikaa koneen äärellä ja jatkuva vilkuilu meebon puolelle saattaa häiritä keskittymistä

* meebo-kokeilumme olivat lievästi sanottuna melko hauskoja: ne saivat melkein aikaan hervottomia naurukohtauksia - herääkin kysymys tai pari: saako töissä olla hauskaa ja mitä esimiehet mahtavat sanoa tällaisesta toiminnasta?

Pitäisikö meeboilulla olla selkeät pelisäännöt? Pitäisikö pitäytyä vain tiukalla asialinjalla vai voisiko joskus piristää työkavereiden päivää muutamalla hassulla jutulla? Ehkä tämä voisi olla keino parantaa työhyvinvointia - keino purkaa paineita. Keskustelemme näistä asioista seuraavassa neuvojien palaverissa, joten sitten saamme kuulla muiden mielipiteitä asiasta.

Hallelujaa!

Ilmassa on suuren urheilujuhlan tuntua... Täällä Lahdessa ollaan ainakin erittäinen onnellisia siitä, että on saatu 23 asiaa -verkkokurssi suoritettua - mahtava saavutus! Sikäli mikäli olen kurssin vetäjien tarkastuksen jälkeen suoriutunut kaikista tehtävistä hyväksyttävällä tavalla. Olen siis bloggaillut nelisen kuukautta ja saanut tehtyä kaikki 23 tehtävää, tai oikeastaan 22, sillä viimeiseen tehtävään kuului vain tarkastuspyyntölomakkeen täyttäminen. Nyt sitten odotellaan palkintoa. Olisin ikionnellinen, jos saisin elinikäisen jäsenyyden Library Thingiin: voisin luetteloida tietokantaan niin paljon kirjoja kuin haluaisin - rajattomasti! Kirjojen lisääminen tyssäsi 200:aan, sillä se on juuri se raja, jota ei voi ylittää, jos haluaa käyttää LT:iä ilmaiseksi.

Viimeistä viedään...

Verkkokurssi on vihdoinkin lopuillaan minunkin osaltani. Tutkin Googlen avulla missä yhteyksissä 23 asiaa -kurssi on mainittu. Tietysti löytyy kurssilaisten blogeja, allekirjoittaneen mukaanlukien, mutta kurssi löytyy myös mm. KirjastoWikistä, blogilistalta, Päivi Hollannin Jaiku-sivulta, Opeblogista, Timo Rainion blogista ja Suomalaiset Drupal-saitit -sivulta. Yksi kurssin tehtävistä löytyi eräästä iGS:n vastauksesta.

Sitten muutamia ajatuksia Kate Sheehanin kirjoituksesta Are librarians culturally self-aware? Sheehan kirjoittaa kirjastolaisista ja web 2.0 -työkaluista:

A big part of the 2.0 push is opening up the library, creating a two-way flow of communication and making the library about its users and communities, not its staff. But changing the cultural markers around libraries is a bigger project, especially when a lot of what we do offer is, well, workish.

It’s easy to become enamored of social networking sites and Web 2.0 toys to the point where they seem like a panacea for everything that’s wrong with your library or your job. Slap a wiki on it and call me in the morning. The most successful uses of the newest tech tools have recognized that they’re just that: tools.

Sheehanilla on hyviä ajatuksia. Meidän kirjastolaisten pitäisi kehittää palveluita asiakkaita varten, ei itseämme varten. Meidän pitäisi siis ottaa huomioon oma työkulttuurimme. Eikä web 2.0 -työkaluja pitäisi ottaa käyttöön sen takia, että kaikki muutkin käyttävät niitä. Ne ovat vain työkaluja, joiden avulla luodaan ja kehitetään parempia palveluita kirjaston asiakkaille.

Tällä kurssilla esille tulleita tekniikoita voisi hyvinkin soveltaa kirjastotyössä ja asiakkaille suunnatuissa palveluissa: blogeja, RSS-syötteitä ja pikaviestimiä. Ainakin kirjaston oman henkilökunnan keskinäisessä yhteydenpidossa intrawikit ja pikaviestimet voisivat toimia hyvin. Olemme Kouvolassa jo hieman testailleet meeboa, jotta voisimme pitää yhteyttä ylä- ja alakerran neuvojien välillä paremmin. Vaikuttaa lupaavalta. Delicious, Flickr ja Slideshare ovat myös oivia palveluita kirjastoille.

Kohta voin lähettää tarkastuspyynnön, mutta en aio lopettaa bloggailua. Ehkä jatkan tähän blogiin kirjoittamista, ehkä perustan uuden toisella nimellä. En tiedä vielä. Olen myös miettinyt Kymenlaakson kirjastojen yhteistä musiikkiblogia. Jatkuvuuden kannalta olisi hyvä idea, että siitä olisi vastuussa useampi kuin yksi ihminen. Se olisi myös loistava tapa tiivistää yhteistyötä muiden musiikki-ihmisten kanssa täällä maakunnassa.

keskiviikko 6. elokuuta 2008

Web 2.0 -työkalujen löytäminen

Tilasin ohjeen mukaan pari syötettä iGoogleeni: delicious/popular/web2.0 -sivun sekä Read Write Web -sivuston. Tuoreita linkkejä delin sivulta löytyy mm. Google Insights for Search, 7 Essential Guidelines for Functional Design ja Top 10 Online Mapping Tools. Read Write Web -sivuston etusivulla puolestaan oli juttu siitä kuinka tutkimuksen mukaan puolet amerikkalaisista aikuisista käyttää sosiaalisia medioita. Universal McCannin tutkimuksessa sosiaalisiin medioihin laskettiin blogien ym. lisäksi tekstiviestittely.

Lisää web 2.0 -työkaluja löytyy Office 2.0 Datebase -sivustolta ja AppAppeal-sivustolta. Sieltä löytyy ihan tuttuja työkaluja, joita on mm. opittu käyttämään tämän verkkokurssin aikana. Ihan uusiakin työkaluja näyttää siellä olevan. AppAppealista löysin tutun Last.fm:n lisäksi muita musiikkipalveluita: Amie Street, Pandora, Imeem, Virb ja iLike. Esim. Imeem on sivusto, jossa käyttäjät voivat ladata ja jakaa mm. videoita, musiikkia ja valokuvia. Sivuston mukaan:

imeem is a social network that enables users to discover, interact and express themselves with media, including music, video and photos, and form connections based on shared tastes and interests.

Täytyy tutustua näihin muihinkin musiikkipalveluihin, vaikka Last.fm:n käyttäjä olenkin (tälläkin hetkellä!). Tosin en pitänyt juuri ollenkaan palvelun uudistuksesta vähän aikaa sitten: se ei enää toimi niin hyvin. Please, bring back the old Last.fm!

tiistai 5. elokuuta 2008

RuneScape

Yhdysvaltain koulukirjastoyhdistyksen julkaiseman dokumentin (AASL Standards for the 21st-Century Learner Gaming Alignment) mukaan pelit - etenkin MMORPG:t eli massively multiplayer online roleplaying games - ovat hyödyllisiä opettamaan nuorille tietoja ja taitoja: niiden avulla oppii ajattelemaan kriittisesti, soveltamaan aiemmin hankkimaansa tietoa, tekemään yhteistyötä muitten kanssa, miettimään useita eri vaihtoehtoja tehdä sama asia, tekemään johtopäätöksiä, jakamaan tietoa, ajattelemaan eettisesti, jne. Lista on todella pitkä. Runescape on juuri tällainen online-roolipeli, jota pelaa tälläkin hetkellä yli 170 000 ihmistä. Tietysti olin kuullut tästä pelistä, joita jotkut nuoret pojat pelaavat suurella innolla tuntikausia. Ilmeisen addiktoivaa toimintaa. Mutta jos ajattelee mitä kaikkea nuoret samalla oppivat, niin wau! Tuskin pojankoltiaiset ajattelevat, että nytpä minä samalla opin mm. ottamaan muut huomioon. Parempi kuitenkin, että nuoret oppivat ja että se voi olla myös hauskaa.

En tällä kertaa luonut hahmoa Runeen, mutta ehkä myöhemmin. RuneScape on ihan oma maailmansa, joka ei varmaan aukene hetkessä. Todennäköisesti peliin perehtyminen veisi niin paljon aikaa, että parempi odottaa että on enemmän aikaa. Milloinkahan se on... ehkä kesälomalla, joka alkaa reilun kymmenen päivän päästä! Katsoin siis vain opetusjakson YouTubesta. Muistan joskus pelanneeni HeroQuest-lautapeliä ja Valhalla-tietokonepeliä, joten RuneScape voisi olla todella mielenkiintoinen maailma, jonka seikkailuihin sukeltaa...

Meillä ei mielestäni ole rajoitettu Runen pelaamista, eikä muutenkaan Kouvolassa harrasteta minkäänlaista nettifiltteröintiä kirjastossa.

maanantai 4. elokuuta 2008

Aapelia ja Älypäätä

En ollut aiemmin vihkiytynyt nettipelien saloihin, mutta jo viikkoja sitten rekisteröidyin sekä Aapeliin että Älypäähän. En ole mikään himopelaaja - ainakaan tällä hetkellä - vaikka joskus olenkin viihtynyt tietokoneen ääressä mahjongin tai miinaharavan parissa; pelaamiseni on kausittaista eikä minulla ole suuria intohimoja pelejä kohtaan. Tosin joskus olisi kiva vaikka pelata junassa kännykällä jotain peliä, mutta nykyisessä kännyssäni on vain maksullisia pelejä, joita saa pelata vain vähän aikaa ilmaiseksi. En ole sitten viitsinyt ladata niitä tai selvittää paljon pelit maksaisivat. Onneksi Metro-lehdessä on sudoku, jota voi täytellä, jos tulee hinku...

Kokeilin Aapelissa yksinpelejä: perinteistä tetristä (Palatris) ja sudokua. Tetristä on ihan kiva tahkota, mutta ei ole toivoakaan että pääsisi listoille. Hyvällä lykyllä pääsee päivän parhaisiin, eikä siltikään lähelle ykkössijaa. Sitten sitä yrittää (melkein?) hampaat irvessä saada parempaa tulosta: "seuraavalla kerralla mä onnistun". Miten ne ihmiset saa niin hyviä tuloksia ja ite on sellainen tumpelo? Pelaako ne tuntikausia päivittäin, että niistä tulee niin hyviä vai ovatko he luonnostaan sellaisia? No, pelaaminen on hauskaa joskus. Ja yksinpelit riittävät mulle toistaiseksi; kaksinpelit ja moninpelit saavat odottaa. Aapelissa voi muuten muokata omaa profiilia. Minulla riittivät taatelit vain hienoon tukkaan eikä ollenkaan vaatteisiin - miten noloa! Ehkä jos pelaisi enemmän, niin saisi enemmän taateleita. Tosin saa niitä ostettua rahallakin, mutta en taida kuitenkaan siihen ryhtyä.

Älypäässä kokeilin ikisuosikkiani, mahjongia. Listasijoituksia ei tullut, mutta tapahtumissa näkyy että olen tehnyt pari ennätystä! Minulla on muuten molemmissa palveluissa sama nimimerkki (bombata08).

Wiki tapaamisten vauhdittajana

Olen roikkunut viikkokausia tehtävässä numero 18, enkä tiedä miksi. Nyt kun on enää reilu viikko aikaa saada kaikki tehtävät valmiiksi, täytyy saada vihdoin ja viimein kommentoitua Stewart Maderin kirjoitusta. Hän antaa vinkkejä siitä miten wikiä voi hyödyntää kokouksissa kirjoituksessaan 6 effective (and slightly badass) ways to keep meetings brief, action focused, and relevant. Hän sanoo, että wikiä voi käyttää ennen kokousta, sen aikana ja sen jälkeen. Tällöin kokouksissa ei niinkään tuuleteta asioita ja käydä pitkiä keskusteluja; kokouksista tulee tiivistetympiä ja puhutaan asiaa. Näinköhän se menee käytännössä? Tietysti wiki helpottaisi kokousten valmistelua ja olisi hyödyllinen työkalu kokousten jälkipuintiin. Ehdottomasti kannattaisi tuoda wiki jollain tapaa omaan työyhteisöön - käyttää sitä työkaluna niissä lukuisissa kokouksissa, joita kirjastoissa järjestetään.

keskiviikko 30. heinäkuuta 2008

Kouvolan kaupunginkirjasto hallintaan LT:ssä

Library Thing -palvelussa voi etsiä kirjojen lisäksi tapahtumapaikkoja. Otin hallintaan Kouvolan kaupunginkirjaston. Tämä onnistui lähettämällä sähköpostia LT:iin ja vakuuttamalla että on todellakin töissä siellä. Lisäsin sinne valokuvan kirjastosta ja uuden tapahtuman. Sinne voisi kirjoittaa kunnon kuvauksen kirjastosta, myös englanniksi, kunhan vain kerkeää...

Toinenkin tapahtumapaikka Kouvolassa on otettu hallintaan: Kouvolan Dekkaripäivät. Hienoa, kouvolalaiset valtaavat LT:n...

lauantai 26. heinäkuuta 2008

Uutta Juutuupissa!

Huomasin työkaverin blogista, että Kouvolankirjasto on lisännyt uuden videon YouTubeen: otteita Jukka Behmin vierailusta kirjastossa 17.12.2007. Kannattaa käydä vilkaisemassa se!

Kirjailijavierailut alkavat taas elokuussa ja ensimmäisenä on vuorossa Katja Kallio (25.8.). Olen silloin lomalla, mutta aion silti junailla Kouvolaan tuona päivänä - ihan niin kuin yli puolessa vuodessa ei olisi saanut tarpeeksi junassa istumisesta. Tässä on vielä hyvin aikaa lukea loppuun Kallion koko tuotanto...

torstai 3. heinäkuuta 2008

wiki, wiki, wiki, wiki, ...

Maailma näyttää olevan täynnä erilaisia wikejä. Kymipediakin on osittain olemassa sen takia, että Wikipediaan ei hyväksytä mitä tahansa artikkeleita. Bongasin WikiIndexistä neljä aktiivista Simpsons-wikiä - kolme englanninkielistä ja yhden saksankielisen. Niistä valitsin Wikisimpsons-wikin, joka on neljästä suurin ja sillä on eniten käyttäjiä. Tässä wikissä on artikkeleita sarjan hahmoista, kuten Ned Flandersistä:

Ned has the habit of attaching "diddly" and other nonsense phrases to sentences ("Hi-diddly-ho"). He quit his earlier career as a pharmacist to open a store in the mall called The Leftorium, which specializes in products for left-handed people. Ned presumably named his sons Rod and Todd because both names rhyme with God. (An alternate theory on their names is that they are meant to rhyme with Maude, their mother whose name also rhymes with God, whom Ned worships to the point of idolatry.) Despite an outward appearance of exceeding meekness, Ned has an exceptionally well-built physique under his sweater. This is even more impressive upon considering that Ned is actually a very young-looking senior citizen at the age of 60 as evidenced in the season 10 episode Viva Ned Flanders.

Artikkeleita on myös paikoista, jaksoista, sarjan tekijöistä ja näyttelijöistä, eläimistä, lauluista (esim. "Do the Bartman") ja erinäisiä listoja (esim. Krusty-tuotteet). Wikissä näyttää olevan kaikkea mahdollista sarjasta - sieltä voi tarkistaa mm. liitutaulukirjoitukset ja muuta tärkeää. Löytyy wikistä myös yhteisöportaali, jossa voi keskustella kaikesta Wikisimpsons-wikiin liittyvistä asioista.

Simpsoneista kirjastomaailmaan ... LibraryWikis-wikissä on linkkejä kirjastojen asiakkailleen rakentamiin wikeihin. Näistä wikeistä löytyy tiedonlähteitä erilaisista aiheista. Esimerkiksi Ohion yliopiston kirjastojen Biz Wikiin on koottu yritys- ja taloustietoutta painettujen lähteiden, linkkien ja tietokantojen muodossa. Websterin kirjaston Series Binder puolestaan tarjoaa lasten kirjasarjoja genren ja sarjan nimen mukaan ryhmiteltyinä. Ihan hyviä vinkkejä noista wikeistä saa. Mitä kaikkea voisikaan laittaa kirjaston wikiin...

Ulkomailla näyttää olevan jo paljon kirjastowikejä, vaikka onhan täällä KirjastoWiki, johon en aiemmin ollut tutustunut (en ainakaan muista). Siellä on mielenkiintoista tietoa eri hankkeista ja projekteista - mm. 23asiaa-kurssista! Kannattaa pistää tarkkailuun...

keskiviikko 2. heinäkuuta 2008

Yllin kyllin karaokea

Tänään alkoi karaoken ME-yritys Kouvolassa. Tarkoitus on laulaa karaokea yhtäjaksoisesti 500 tuntia, mikä tarkoittaa kolmea viikkoa! Voimassaoleva ennätys on 214 tuntia, joten jos tämä yritys onnistuu - edellyttäen etteivät laitteet hajoa - niin reippaasti mennään kiinalaisten ohi. Onnea vaan yritykselle! Yritystä voi seurata livenä netissä kolmesta eri kuvakulmasta... Mahtavaa, nyt on vuorossa "Highway to hell".

tiistai 24. kesäkuuta 2008

Intra-wikit ja wikisuunnittelumallit

Tutustuin Albany County Public Library staff wikiin eli Albystaff wikiin. Tässä julkisessa intra-wikissä on tietoa Albanyn kirjaston henkilökunnalle mm. koulutuksesta, lastenkirjastotyöstä, musiikin hankinnoista ja tilastoista. Kirjaston henkilökunta saa muokata wikiä ja uusin muokkaus minkä löysin oli parin viikon takaa.

Seuraavaksi tutustuin wikisuunnittelumalleihin. Valitsin tarkastelun kohteeksi viral-suunnittelumallin. Viralhan tarkoittaa virukseen liittyvää tai viruksen aiheuttamaa:

"
Viral phenomena are objects or patterns able to replicate themselves or convert other objects into copies of themselves when these objects are exposed to them."


Tässä mallissa se tarkoittaa sitä, että wikin tuominen organisaatioon ja sen leviäminen on luonteeltaan viruksenomaista. Kun muutama ihminen käyttää työpaikalla sitä, he usein huomaavat että he voisivat olla vieläkin tehokkaampia, jos muutkin työkaverit käyttäisivät sitä. Kun käyttäjien määrä lisääntyy, ihmiset voivat olla yhteistyössä useampien ihmisten ja samalla wikin merkitys kasvaa. Wikin levittämisessä auttaa se, että keksitään hyviä ja toimivia käytäntöjä omaan wikiin. Esimerkkinä oli neljännesvuosittain tehtävä markkinaraportti: tilastot kerätään eri osastoilta, joten on paljon helpompaa koota raportti wikissä kuin lähetellä edestakaisin sähköpostiviestejä. Kuulostaa ihan järkevältä. Samaahan voisi vaikka soveltaa kirjastojen vuosittaisiin toimintakertomuksiin.

Kymenlaakso + Wikipedia = Kymipedia

Kouvolan kirjasto ja Helsingin yliopiston koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenian Kouvolan yksikkö kehittivät yhdessä Wikipedia-tyylisen tietosanakirjan, jossa on Kymenlaaksoon liittyviä artikkeleita. Kymipedian tarkoitus on "edistää kymenlaaksolaisen kotiseutuidentiteetin vahvistumista paikallisen historian ja kulttuurin tutkimisen avulla". Sen on tarkoitus olla myös medialukutaidon opetusväline. Kuka tahansa pystyy kirjoittamaan ja muokkaamaan artikkeleita, kunhan vain ottaa yhteyttä kirjastoon ja saa käyttäjätunnuksen.

Esimerkkinä Musiikki-luokkaan kuuluva artikkeli:

Rymäkkä

Rymäkkä on kymenlaaksolainen kansanmusiikkiyhtye, johon kuuluvat Arttu Kunnasto (haitari, laulu), Jari-Jukka Nippala (kontrabasso, laulu), Simo Samuli (kitara, mandoliini, laulu), Ossi Perälä (klarinetti, laulu) ja Tuomas Vanhalakka (harmooni, perkussiot). Yhtyeen jäsenet ovat kotoisin Elimäeltä, Kouvolasta, Kuusankoskelta ja Anjalankoskelta. Yhtye on perustettu vuonna 1997.


Diskografia

* Mitäs pojat tuumattais (1998)

* Kvantti (2000)
* 9142 (2001)
* Renttuja ja herrasmiehiä (2002)

* Iskee kuin puolitoista volttia (2007)


Mukana kokoelmissa


* Friiti 4 (2001)

* Permanto soikoon! (2003)


Lähteet


* Viralliset kotisivut


Monet artikkelit ovat tynkiä, kuten tämä Rymäkästä kertova artikkeli. Olisi kiva jos nuoret innostuisivat kirjoittamaan Kymipediaan ja samalla tutustuisivat paremmin omaan kotiseutuunsa.

Wikeilyä

Wikipediaa on tullut käytettyä melko paljon, etenkin englanninkielistä. Sieltä on niin helppo tarkastaa asioita nopeasti. Suomenkieliset artikkelit ovat usein aika tynkiä. Yleensä käytän hakulaatikkoa, mutta linkeistä toiseen hyppimiselläkin löytää mielenkiintoisia artikkeleita. Islamofobia-artikkeliin päädyin Islam-artikkelin kautta: linkki löytyi oikealla puolella olevasta "Osa artikkelisarjaa" -laatikosta.

Islamofobia eli islamkammo on melko uusi ja kiistanalainen[1] käsite, joka tarkoittaa Syrjinnän vastaisen käsikirjan mukaan islaminuskoisiin kohdistuvaa vihamielisyyttä, ennakkoluuloisuutta tai syrjintää.[2]

Länsimaissa islamofobian käsite on noussut esiin ennen muuta länsimaihin kohdistuneen islamilaisen terrorismin myötä. Islamilaisten terroristijärjestöjen tekemät terrori-iskut länsimaissa, kuten syyskuun 11. päivän iskut Yhdysvalloissa sekä Madridin ja Lontoon pommi-iskut, loivat länsimaissa pelkoa ja epäluuloa islamilaista maailmaa kohtaan.[3] Länsimaissa asuvat muslimit ovat usein kertoneet kärsivänsä syrjinnästä[4]. Islamofobia saattaa liittyä arabivastaisuuteen, vaikka myös arabien keskuudessa on uskonnollisia vähemmistöjä kuten kristittyjä[5].

Islamofobia ei ole lääketieteellinen fobia. Käsitettä on arvosteltu sen väärinkäytöstä islaminuskon arvostelun estämiseksi.[1]



Tässäkin tapauksessa englanninkielinen artikkeli on paljon laajempi. Artikkelin muutoshistoriasta selviää että sitä on muokattu runsaasti vajaassa parissa vuodessa. Keskustelua on käyty mm. siitä miten erottaa islamofobia ja arabiviha - näyttää aika asialliselta, vaikka uskontoihin liittyvät asiat voivatkin herättää erittäin voimakkaita tunteita.

maanantai 23. kesäkuuta 2008

Verkkokurssiwikisähläystä

Sain tänään vihdoinkin laitettuani itseni muitten kurssilaisten joukkoon 23asiaa-verkkokurssiwikiin. Se kesti todella kauan ja aloin jo miettiä onko minun älynlahjoissani jotain perustavaalaatua olevaa vikaa. Luin ohjeita moneen kertaan ja katselin Anne Rongaksen videoita, mutta silti se tuntui älyllisesti haastavalta. Ehkä minun pitäisi tehdä tehtävät järjestyksessä, eikä hyppiä tällä tavalla. Minä vain löysin kurssiblogista linkin wikiin ja innoissani halusin liittyä muiden joukkoon. Nyt alan vasta tekemään muita wiki-tehtäviä tai ehkä pitäisi mennä nukkumaan, sillä huomenna on aamuvuoro...

LibraryThing

Rekisteröidyin viime joulukuussa Facebookiin ja otin käyttöön Visual Bookshelfin. Siinä meni yksi päivä mukavasti, kun lisäsin yli 400 lukemani kirjaa (pidän kirjaa lukemistani romaaneista). Sen jälkeen en ole pahemmin siihen koskenutkaan. Facebookissahan mättää moni asia ja tämä Visual Bookshelf ei kauheasti minua vakuuttanut. Tai ehkä minun pitäisi tutustua siihen paremmin...

Näiden kokemuksien jälkeen toivon että LibraryThing on paljon parempi palvelu kuin Facebookin Visual Bookshelf. Kirjauduin siis palveluun ja rupesin tutkimaan sitä. Näköjään LibraryThingissä voi myös etsiä kirjoja Amazonista, mutta myös muualta: Suomesta Helmetistä ja Virtuaali-Mandasta (Mandis). Lisäsin harjoituksena Alexander McCall Smithin The No. 1 Ladies' Detective Agency -sarjan kirjat, mikä onnistui suhteellisen helposti. Kirjan voi lisätä myös manuaalisesti, jos sitä ei mistään luettelosta löydy, mikä on plussaa. Kokeilin sitten lisätä kotimaisia kirjoja: Reidar Palmgrenin Lentämisen alkeet ei löytynyt kirjan nimellä Helmetistä, mutta kun tajusin kirjoittaa sen "Lentamisen alkeet", se löytyikin (tosin Mandiksesta se löytyi ääkkösillä). LibraryThingissä pystyy tagittamaan kirjoja, arvostelemaan niitä ja keskustelemaan niistä. On kiva kurkkia ketkä muut ovat lukeneet samoja kirjoja ja saada samalla suosituksia. Tutkittavaa tässäkin palvelussa riittää...

Tehtävässä mainittu Suggester vaikutti mielenkiintoiselta. Testasin Elisabeth Kostovan Historiantutkijaa Suggesterilla: sain ehdotukseksi Bram Stokerin Draculan ja myös paljon sellaisia kirjoja, joita en ole lukenut. Laitoin Albert Camus'n Ruton Unsuggesteriin ja sain tulokseksi aika erilaisia ja erityylisiä kirjoja, joten en tiedä onko tällä mitään käytännön merkitystä minulle - ehkä saatan pitää joistakin noista kirjoista, ehkä en. Tällaisilla leluilla on kuitenkin kiva leikkiä.

Kävin tutustumassa Librarians who LibraryThing -ryhmään. Siellä näyttää olevan paljon keskustelua mm. hassuista sattumuksista kirjastoissa, käytännön asioista eri kirjastoissa, luetteloinnista ja alan koulutuksesta. Liityin tähän ryhmään ja osallistuin heti yhteen keskusteluun.

Meidän kirjastokin (ja suomalaiset kirjastot muutenkin) voisi hyödyntää LibraryThingiä. How Libraries are using LibraryThing -kirjoituksessa oli hyviä vinkkejä: kirjasto voisi luoda oman tilin LT:iin ja laittaa sinne kirja-arvosteluja ja laittaa kirjaston kotisivuille tai blogiin LT-widgetin (kuten minä olen tehnyt!). LibraryThingin käyttöliittymähän on suurelta osin suomenkielinen, joten kielikään ei ole kynnyskysymys.

tiistai 17. kesäkuuta 2008

Kolmen viikon hiljaisuus

Nyt kun istun yksin tietopalvelussa, jossa on suhteellisen hiljaista, on aika lopettaa kolmen viikon tauko blogin kirjoittamisessa. Bloggaustahan pitäisi harrastaa säännöllisesti ja minä en ole ollut kovin aktiivinen viime aikoina. Onko kolme viikkoa blogimaailmassa liian pitkä aika? Ajattelevatko ne harvat ihmiset, jotka ovat lukeneet tätä, että tämä on ihan kuollut blogi? No, ei tämä kuollut ole. 23 asiasta on jäljellä vielä kymmenkunta ja aikaa on parisen kuukautta saada suoritettua tehtävät. Tarkastelin Wikipedia-tehtäviä ja nappasin sieltä mielenkiintoisen vinkin: ketkä linkittää mun blogiin. Tämä on aina yhtä mielenkiintoinen aihe: minä! (kuuluu samaan kategoriaan kuin oman nimen googlaaminen). AlltheWebillä tulokseksi tuli 75 hakulausekkeella link:kouvolanpotero.blogspot.com. Mainiota ;)

maanantai 26. toukokuuta 2008

Tagituksen ihanuudesta

Kirjastoihmisenä ymmärtää hyvin asiasanoituksen merkityksen ja tärkeyden; mitä paremmin asiasanoitettu kokoelma, sitä paremmin löytää asiasanahaulla, eli aiheella, aineistoa. Web 2.0 -työkaluissa pätee sama asia: mitä paremmin tagitat linkit (del.icio.us), valokuvat (flickr), kalvot (slideshare), ja videot (youtube), sitä paremmin ne löytyvät! Sikäli mikäli haluat jakaa ne muiden kanssa. Kun vielä pääsee irti YSA:sta, voi tagittaa mm. linkit juuri omalla tavalla, niin että ne löytyvät helposti. Esimerkkinä voisi mainita ilmaiset valokuvat.

Muutama viikko sitten kirjoitin Last.fm-palvelusta ja sittemmin olen alkanut tajuamaan kuinka upeasta palvelusta on oikeastaan kyse. Keksin alkaa tagittamaan kappaleita ja artisteja/bändejä. Tageja voi laittaa ihan oman maun mukaan, esim. Juanesia on tagitettu monella eri tavalla. Tagit kuten "latin rock", "pop" ja "colombian" ovat ihan peruskamaa, mutta taivas on rajana mitä tageja voi laittaa: "just one favorite song", "officially shit", "yeeeeh cool", "damn sexy man", jne. Kun tagittaa musiikkia, löytää sen paremmin myöhemmin. Last.fm tarjoaa myös tag-radion: "By tagging your music, you're contributing to an always-evolving tag ecosystem of keyword-based playlists." Tag-radio voi olla globaali tai henkilökohtainen. Aivan kertakaikkisen mahtavaa! Last.fm tarjoaa paljon muutakin, joten tutkittavaa riittää.

sunnuntai 25. toukokuuta 2008

Meeboilua

Kurssichatissa olen käyttänyt meeboa, enkä Windows Live Messenger -ohjelmaa. Sen asentaminen vaikuttaa niin vaikealta, että en onnistu siinä yksin. Jätän sen siis myöhemmäksi.

Tämän päiväisen chatin jälkeen päätin testata meeboa lisää. Kirjauduin sisään gmail-tunnuksillani, sekä toisella välilehdellä neuvojien gmail-tunnuksilla. Aloitin keskustelun neuvojien kanssa, siis itseni kanssa. Kun lähetän viestin neuvojille, kestää pieni tovi ennen kuin neuvojat saa sen. Sitten vastaan itselleni... tulee hieman skitsofreeninen olo. Onkohan tämä ihan järkevää? No ainakin näen miten viestini menevät perille.

Täytyy testata Messengeriä töissä - muiden ihmisten kanssa!

lauantai 24. toukokuuta 2008

Jaetaan slaideja

Slideshare on aivan uskomaton palvelu; tälle löytyy ihan varmasti käyttöä työn puitteissa ja muutenkin. Kirjasto 2.0-esityksiä löytyy paljon Slidesharesta. Valitsin kkenneyn Library 2.0: Where do we go from here? -esityksen:



Rekisteröidyin Slideshare-palveluun, mutta en aio ihan heti laittaa sinne powerpoint-esityksiäni. Tässä vaiheessa ne varmasti kalpenevat muiden esitysten rinnalla. Minun kannattaakin etsiä Slidesharesta joku powerpoint-tutoriaali, niin minäkin pystyn luomaan hienoja esityksiä omista jutuistani. Slidecastit kuulostavat hyvältä idealta (slideshare + podcast = slidecast). Tässäkään palvelussa ei tarvitse laittaa kaikkia esityksiä julkisiksi, mutta on erinomainen idea jakaa omat powerpoint-esitykset koko maailman kanssa - etenkin jos itsellä on loistavia visioita ja ajatuksia oman alansa kehittämisestä...

Vihdoinkin Flickr

Kamala kiri on päällä; täytyy tehdä näitä tehtäviä yömyöhään... Nyt päästään siihen asiaan, johon jo etukäteen tutustuinkin osittain: Flickriin ja muihin kuvapalveluihin.

Puunhalauskuva (photograph by Varavas) on Stock.XCHNG-palvelusta: http://www.sxc.hu/photo/1008881


Lisenssin mukaan kuvaa saa käyttää:
  • In digital format on websites, multimedia presentations, broadcast film and video, cell phones.
  • In printed promotional materials, magazines, newspapers, books, brochures, flyers, CD/DVD covers, etc.
  • Along with your corporate identity on business cards, letterhead, etc.
  • To decorate your home, your office or any public place.
Lisäksi kuvaajalle pitää ilmoittaa missä käyttää tätä kuvaa.

Flickriä voi hyödyntää monella tavalla kirjastossa. Voimme esitellä itse kirjastoa, näyttelyitä, tapahtumia, jne. Sitä voi myös käyttää hyväksi kirjastonkäytön opetuksessa - myös kirjaston ulkopuolella. Sen lisäksi että kirjastoa ja sen palveluita esitellään asiakkaille, kirjastot voivat tutustua toistensa tiloihin, paikallisiin ratkaisuihin ja henkilökuntaan - ja keskustella asioista. Voisi ajatella että olisi suhteellisen helppoa luoda kansainvälisiä kontakteja muiden kirjastojen kanssa. Työpaikan sisällä voitaisiin laittaa kuvat kaikenlaisista tilaisuuksista ja juhlista Flickriin. Näin ne voisi nähdä muualtakin kuin työkoneilta eikä niitä tarvitse laittaa julkisiksi. Tapoja on monia.

Flickriin kirjauduin jo aiemmin ja laitoin sinne kuvia musiikkiosastosta ja Viipurin kirjastosta. Meidän kirjastolla on tili siellä, mutta kuvia siellä ei vielä ole - paino sanalla vielä.

perjantai 23. toukokuuta 2008

Reflektointi

Blogiin kirjoittaminen on ollut tähän mennessä ihan positiivinen kokemus. Mitä nyt välillä on tuntenut lievää ahdistusta tekemättömistä tehtävistä, vaikka eihän tämän kurssin tarkoitus olekaan pelkästään se, että tehdään tietyt tehtävät ja kirjoitetaan tehtävänannoissa mainituista asioista - ei vain se suorittaminen vaan se mitä tästä kaikesta syntyy omassa työssä kurssin aikana ja sen jälkeen. Olen välillä innostunut kirjoittamaan muistakin jutuista kuin niistä 23:sta. Ideoistakaan ei ole pulaa; itse asiassa pääni sisällä on aika myllerrys kun erilaiset ajatukset ja visiot poukkoilevat sinne tänne. Olisi kiva päästä toteuttamaan niitä - mitä nyt tämän vuoden aikana ehtii tehdä. Minä nimittäin en tiedä mitään varmaa tulevaisuudesta, sillä olen 'vain' sijainen tämän vuoden loppuun Kouvolan kirjastossa. Toivottavasti saataisiin kasaan mukava ja innostunut porukka, joka ryhtyisi toteuttamaan näitä kirjasto2.0-juttuja, alkaen siitä kirjaston omasta blogista. Blogin pitämiseen voisi osallistua useampikin ihminen, ettei se kaatuisi yhden ihmisen harteille.

Tällä kurssilla on oppinut uusia asioita, joista on ollut paljonkin hyötyä. Olen ihan ihkuna deliin - jos tällainen ilmaisu sallittakoon. Mielenkiintoisia linkkejä tulvii ovista ja ikkunoista. Vaarana ehkä on ähky mutta ei se haittaa. Ehkä olen hamstraaja kirjanmerkkien suhteen, mutta myöhemmin voin alkaa karsimaan käyttämättömiä linkkejä ja järjestämään kirjanmerkkejä paremmin. iGooglekin on minulla päivittäisessä käytössä: en tietenkään lue kaikkia uutisia ja kirjoituksia vaan valitsen mielenkiintoisimmat joihin tutustua tarkemmin. Säästää aikaa!

Aikaisemmin pohdin jo sitä, mitä kaikkea kannattaa paljastaa itsestään netissä: IRC-galleria

Olen laittanut kuvia itsestäni ja esiinnyn koko nimellä täällä, mutta jotkut muut kurssilaiset ovat päätyneet toisenlaiseen ratkaisuun. Olisi edes kiva tietää mistä kirjastosta joku kurssikamu on, kun se on jäänyt hämärän peittoon joissakin tapauksissa. Vaikka toisaalta se on jokaisen oma valinta, mitä täällä kertoo itsestään. Piristävää on kuitenkin jos pistää pikkaisen omaa persoonaa peliin eikä vain kuittaa tehtäviä parilla lauseella. Tääkin on vaan mun mielipide, muut saa ajatella mitä tahtoo!

Nettikeskustelukulttuureista

Tällä kurssilla blogeissa ja niiden kommenteissa on ollut asiallista tekstiä. Johtuneeko se siitä, että olemme kirjastolaisia ja osallistumme tälle verkkokurssille kehittääksemme itseämme omassa työssä ja voidaksemme toteuttaa uusia verkkopalveluja asiakkaillemme - kai tämä on se ensisijainen motiivi? [ai niin, arvotaanhan kaikkien kurssista suoriutuneiden kesken iPod] Me kommentoimme toistemme blogeja, eivätkä ulkopuoliset ole pahemmin osallistuneet näihin keskusteluihin. Mutta eiköhän tämä muutu tulevaisuudessa, kun Suomen yleisissä kirjastoissa alkaa syntyä web2.0-sovelluksia - mukaanlukien enemmän kirjastojen omia blogeja - kuin sieniä sateella. Sitten asiakkaat pääsevät kunnolla antamaan palautetta ja osallistumaan keskusteluun kirjastojen kehittämisestä ja uusista palveluista. Toivossa on hyvä elää...

Olen osallistunut chattiin huimat kaksi kertaa, joten kokemuksen syvällä rintaäänellä voin sanoa, että keskustelu on erilaista chatissa kuin blogissa. En hallitse meseä niin hyvin kuin jotkut toiset: minä mietin, ainakin hieman, oikeinkirjoitusta, enkä ymmärrä paljoakaan hymiöistä. Toki mesettäminen on paljon spontaanimpaa kuin blogikommenttien kirjoittaminen. Blogikommentteja ja niiden sananmuotoja voi rauhassa miettiä. Chatissa ei ole aikaa. Jos alkaa miettimään turhan kauan, keskustelun aihe on jo vaihtunut ja itse on pudonnut kärryiltä. Blogikirjoituksiin ei aina tule kommentteja ja jos tulee niin niitä voi tulla aika viiveellä. Chatissa keskustelu on nopeampaa, vaikka toisaalta jotkut keskustelun avaukset saattavat jäädä kokonaan noteeraamatta, etenkin jos osallistujia on paljon ja tempo on nopeaa... :-}

Meitä kirjastonhoitajia on monenlaisia

Omaa kirjastovideota suunnitellessa on hyvä katsastaa YouTuben tarjonta: minkälaisia kirjastonhoitajia maailmalla on. Tässä yksi suosikeistani:

Gorilla kirjastonhoitaja

muita:

Conan kirjastonhoitaja

Vampyyri kirjastonhoitaja


Ninja kirjastonhoitaja

Täytyy varoittaa, että useimmat näistä videoista eivät sovi heikkohermoisille.

Terveisin:

Muuttuvat työnkuvat ja uudet verkkopalvelut

Luin mielenkiinnolla Matin esiselvitysraporttia Yleisten kirjastojen lasten ja nuorten verkkopalveluista. Siinä oli paljon mielenkiintoisia juttuja joita voisi tehdä myös meidän kirjastossa ja muissa uuden Kouvolan toimipisteissä: mm. kirjavinkkejä, satuja ja satutunteja, kirjastonkäytönopetusta ja kirjaston palveluja podcasteina.

Riittääkö meillä työaika kirjasto2.0-sovellusten suunnitteluun ja toteutukseen? Jos ajatellaan mitä todennäköisesti tapahtuu tulevaisuudessa, tulevassa Kouvolassa, niin minun matematiikkani mukaan kirjastonhoitajilla (ja joillakin kirjastovirkailijoilla) on vähemmän neuvontapäivystystä ja enemmän sisätyöaikaa:
  1. keskitetyt palvelut pääkirjastossa: vähemmän ihmisiä luetteloinnissa ja aineiston käsittelyssä
  2. lainausautomaatit ja lajitteleva palautusautomaatti
  3. lainaus- ja palautustiskin ihmiset tekevät yksinkertaisia tiedonhakuja, ehkä varastohakuja
Tämä tarkoittaisi sitä että meillä olisi enemmän aikaa paneutua kaikenlaisiin vinkkauksiin ja muihin tapahtumiin, jotka ovat olennainen osa kirjastojen toimintaa. Ketäänhän ei potkita pellolle, vaikka kunnat yhdistyvätkin ja joittenkin työnkuvat muuttuvat. Toivottavasti kaikkien työnkuvista saadaan monipuolisia ja työ olisi haastavaa ja mielenkiintoista.

Vai onko tämä kaikki toiveajattelua?

keskiviikko 21. toukokuuta 2008

IRC-galleria

Olen pitkään miettinyt laittaako omaa pärstäänsä IRC-galleriaan; eihän minulla ole tällä hetkellä itsestäni kuvaa tässä blogissakaan (vaikka alussa olikin ja ehkä laitan jonninmoisen myöhemmin). Pitää tarkkaan harkita mitä kaikkea haluaa paljastaa koko maailmalle - tämähän on world wide web! Kaikki ei varmaan tätä aina tajua: esim. naamakirjassa jotkut paljastavat todella paljon itsestään - eivätkö he tajua että asetuksia muuttamalla kaikki pienet yksityiskohdat eivät paljastu koko maailman facebookpopulaatiolle vai eikö sillä ole heille mitään merkitystä? Ei tietenkään tarvitse aina esiintyä kaikkialla täysin anonyymina, mutta jotain rajaa voisi olla. Työminäni saa olla esillä, olenhan minä sen verran julkisessa ammatissa ja työskentelen asiakaspalvelussa... miten sitten erottaa työminä ja yksityinen minä...

Nämä ajatukset eivät kuitenkaan estä minua hieman tutkimasta mistä IRC-galleriassa on kyse. Lahdessa Galtsun käyttäjiä on 8233 ja Kouvolassa 2531 - siis noin 8 % asukkaista käyttää Galtsua. Keski-ikä on parinkymmenen kieppeillä. Moni nuori on siis IRC-galleriassa, joten tämä voisi olla keino tavoittaa nuoret. En tiedä menisinkö galleriaan yksityishenkilönä, mutta ehkä "kirjastohenkilönä", kuten Päivi ehdottaa. Kirjastot voisivat liittyä erilaisiin yhteisöihin ja levittää lukemisen ilosanomaa ja esitellä kirjastojen palveluita. Myös kirjastoihmiset voisivat verkostoitua - kiitos Annelille hyvistä ideoista! Ehkä Tulevassa Kouvolassa kaupungin/kirjaston työntekijät voisivat tutustua paremmin toisiinsa irc:n avulla, luoda yhteishenkeä ja kontakteja... täytyy yrittää löytää jotain positiivista tästä kauheasta epävarmuuden tilasta, jota kuuden kunnan yhdistyminen aiheuttaa. Kun Kouvolan kaupunki lakkaa olemasta tämän vuoden lopulla, Kouvolan kirjaston työntekijöiden työsopimukset menevät uusiksi. Osan työnkuvat muuttuvat ja ehkä toimipistekin. Mutta tämä menee jo asian vierestä...

Keskustelun tynkä

Aloitin uuden keskustelun Suomi24:n kirjastopalstalla: Palautetta kirjastolle?! Siihen tuli peräti kaksi vastausta vajaassa viikossa, mikä on aika hyvä saldo. Ehkä jos olisin kirjoittanut jotain paljon epäasiallisempaa ja provosoivampaa, kirjoituksia olisi tullut enemmän. Ihan hyvä harjoitus. Nyt vain pitää löytää omanlaiseni foorumi: Suomi24 ei taida olla minua varten; mitä nyt työn puolesta voi käydä katsomassa mitä siellä tapahtuu.

keskiviikko 14. toukokuuta 2008

Keskusteluvoorumeista

Tutustuin Suomi24:n Lahti-aiheisiin keskusteluihin. Siellä puhuttiin nuorison kyseenalaisista huveista (bussien penkkien sotkemisesta purkalla), kirpputoreista, työvoimatoimiston ammattitaidottomista (?) virkailijoista, varastetuista polkupyöristä, jne. Kaikesta maan ja taivaan välillä keskustellaan. Melko kaoottista, sanoisinko.

Suomi24:n kirjastopalsta herätti minussa paljonkin tunteita. Aika provokatiivisia kannanottoja löytyi mm. Kirjastot lakkautettava -keskustelusta. Suomi24:een ei tarvitse rekisteröityä; kuka vaan voi kirjoittaa omasta mielestä loistavia mielipiteitä aiheesta kuin aiheesta. Yksi asia vaan tulee mieleen: kun ihmisillä on niin paljon kommentoitavaa ja kysyttävää kirjastoista, miksi he eivät kysy suoraan kirjastoista ja niiden henkilökunnalta? Eräskin kirjoittaja sanoi että suora palaute menisi paremmin perille. Pitäisikö meidän kirjastonhoitajien päivystää Suomi24:ssa ja vastailla kysymyksiin sitä mukaa kun niitä tulee? Vai pitäisikö kirjastojen sivuilla olla parempi keskustelumahdollisuus - ei pelkästään sitä palautelomaketta?

Kirjastot.fi-keskustelupalstoja olen seurannut, mutta en ole ikinä kirjoittanut sinne mitään. Ehkä olisi jo korkea aika tehdä se. Kynnys vain on ollut aika korkea.

Tuntuu siltä ettei foorumeilla ihmiset jaksa katsella vanhoja keskusteluja, vaan he aina aloittavat uuden aiheen, vaikka siitä olisi kirjoitettu jo miljoona kertaa. Siis ihan sama meininki kuin Kysy kirjastonhoitajalta -palvelussa, johon sain osallistua viime kesänä Lahdessa. Kärjistetysti voisi sanoa, että ihmiset kysyivät kahta asiaa: "Minkä arvoinen tämä raha on?" tai "Annoimme lapsellemme nimeksi X:n, mitähän se mahtaa tarkoittaa?".

Aion osallistua jollekin foorumille hieman myöhemmin...

Herkuttelu jatkuu...

Löysin del.icio.us-palvelun verkostotoiminnon ihan alkuvaiheessa ja verkostooni kuuluu monta 23asiaa-kurssilaista. En ole ryhtynyt fanittamaan ketään kurssin ulkopuolelta, vaikka niinkin voisi tehdä. Selailen kyllä muiden verkostoja ja päädyn vaikka minne. Katson myös usein mitä verkostossani tapahtuu: kuka on laittanut mitäkin kirjanmerkkejä. Testasin tänään ensimmäistä kertaa linkkivinkkien lähettämistä. Laitoin kaikille japanilaista huumoria ja parille työkaverilleni linkin sivustoon, josta löytyy Flickr-työkaluja. Tietysti voisin kävellä pari askelta huoneestani ja kertoa heille kasvotusten linkeistä tai laittaa sähköpostia, mutta del.icio.us-palvelun kautta linkkien lähettäminen onnistuu kaikista kätevimmin. Linkkejähän voi jakaa ihmisten kanssa, jotka asuvat tuhansien kilometrien päässä tai naapurissa, myös sellaistenkin joita ei ole ikinä tavannut. Hämmennyin kyllä hieman yhdestä fanistani: hän on ilmeisesti britti eikä liity mitenkään 23asiaa kurssiin. Minua hän fanittaa varmaan musiikkikirjanmerkkieni takia - vaikka suurin osa tageistani on suomen kielellä. Oho! Fanitan myös tavallaan itseäni, sillä verkostooni kuuluu neuvojat (= Kouvolan kirjaston neuvojat).

23asiaa-tageja on lähinnä tämän verkkokurssin blogeissa eikä paljon muualla. 23things-tageja löytyy sitäkin enemmän. Tallensin mm. supercrazylibrarianguyn blogin, joka käsittelee web2.0-asioita. Blogia kirjoittaa Sam Wallin, amerikkalainen kirjastonhoitaja. Täytyy tutustua tarkemmin amerikkalaisen kollegan kirjoituksiin.

tiistai 13. toukokuuta 2008

Kouvolankirjasto YouTubessa!

YouTubessa on maistiaisia marraskuun kirjailijavierailusta, jossa tähtenä oli Tommi Liimatta. Bravo Maestro Tonteri! Tästä on hyvä jatkaa - kunhan vaan saamme kirjastoon oman videokameran.


Vielä RSS-tehtäviä

Ennen kuin iskee kamala paniikki tekemättömistä tehtävistä, täytyy yrittää päästä hieman eteenpäin 23asiassa. Etsin syötteitä Suomi.fi-portaalista ja julkishallinnon syötteistä tilasin Eduskunnan kirjaston ja Ilmatieteen laitoksen tiedotteet.

Lista kuntien tiedotteiden syötteistä on hämmentävän lyhyt: ei löydy Lahtea eikä Kouvolaa. Näköjään vain kourallinen kunnista on tajunnut RSS:n kätevyyden. Kirjastot.fi-syötteistä minulla on tiedotteet, ammattikalenteri, linkkihakemisto, keskustelut ja kysy kirjastonhoitajalta. Näiden lisäksi olen tilannut kirjastoaiheisia blogeja: mm. susirajan kirjastontäti ja Tuhat Elämää.

Uutisia seuraan nyt iGooglen avulla. Ylen verkkopalveluista löytyi paikallisuutisia: Hämeen ja Kymenlaakson maakuntauutiset. Minusta RSS-lukijan käyttö on sinänsä kätevää, ettei tarvitse vierailla jokaisella sivustolla erikseen. Vilkaisu iGooglen etusivulle ja näen mitä maailmalla ja kotimaassa on tapahtunut.

Kaikilla mielenkiintoisilla sivustoilla ei valitettavasti ole RSS-mahdollisuutta. Vaihtoehto syötteille tai niiden puutteelle on freeware-ohjelma Webmon. Sen käyttö tietysti edellyttää, että käytössä on Windows-käyttöjärjestelmä ja voi itse asentaa ohjelmia koneelle. Webmonin avulla voi tarkkailla nettisivuja ja niiden muutoksia: voi itse määritellä kuinka usein ohjelma tarkistaa nettisivun ja mitä osaa se tarkkailee. Minä seuraan yhtä foorumia ja olen määritellyt että Webmon ilmoittaa heti, jos viestien määrä muuttuu. Webmonia voi pitää auki, kun puuhailee muuta ja heti kun kuuluu 'bling', tietää että joku on muuttanut jotakin jossain. Näin pystyn hallitsemaan ainakin jotakin tai luomaan itselleni illuusion siitä...

keskiviikko 7. toukokuuta 2008

iGoogle vs. Netvibes

iGoogle on osoittautunut todella näppäräksi työkaluksi. Olen laittanut 23asiaa-välilehdelle ihan kaikki kurssitovereiden blogit. Lisää tulee sitä mukaa kun blogilista täydentyy. Eri asia on ehdinkö lukemaan kaikkia; ainakin voin silmäillä otsikoita ja tuumia kannattaako ahdistua siitä, että olen muita jäljessä kurssitehtävissä. Vielä ei kannata huolestua.

Blogit on tietysti aakkosjärjestyksessä- täytyyhän asiat ja tavarat olla järjestyksessä! Minua häiritsee kuitenkin yksi asia iGooglessa: en ole keksinyt miten välilehtien järjestystä muutetaan. Haluaisin laittaa ne tiettyyn loogiseen järjestykseen, mutten osaa. Netvibesissä se onnistuu helposti. Siitä miinus iKuukkelille. iGoogle saa kuitenkin plussaa hienoista teemoista: olen laittanut jokaiselle välilehdelle oman teeman, kaikki liittyvät jotenkin luontoon.

Netvibesin kanssa olen sählännyt tänään aika urakalla. Laitoin neuvojille sähköpostia, jossa kehoitin kaikkia tutustumaan siihen tarkemmin ja tutkimaan mitä kaikkea sinne on viime aikoina lisäilty. Hyvä olisi, jos kaikki lisäisivät sinne tiedotteita yms. joka hyödyttäisi kaikkia neuvojia työssä. Heti kun olin laittanut viestin, Netvibes sekosi jotenkin. Sinne oli laitettu jo aika monta välilehteä, mutta kun painoin F5-nappia, jäljellä oli kaksi välilehteä - Kirjastot.fi ja "Lost". Ajattelin hetken että minä sain Netvibesin sekaisin - apua mitä olenkaan tehnyt! Mihin olivat kadonneet kaikki välilehdet, entä missä niiden sisällöt? Kaikki sisältö oli, Kirjastot.fi-syötteitä lukuunottamatta, Lost-välilehdellä sekaisin. Soitin hätäpäissäni Maestrolle ja hän tuli viipymättä katsomaan tilannetta. Diagnoosi: kyllä se on sekaisin. Täytyi vain alkaa siirtelemään sisältöä oikeille välilehdille. Sain siirrettyä muistilaput ym. oikeille paikoille, mutta sitten huomasin, että välilehdet olivat tulleet takaisin. Lopputulos: tuplat tai peräti triplat samoja välilehtiä. Ja eikun taas muokkaamaan...

Mitä tästä opimme: Netvibesin kanssa ei kannata ryhtyä hötkyilemään, pitää olla kärsivällinen. iGooglen kanssa ei ole ollut tällaisia ongelmia, joten se taitaa vetää pitemmän korren.

tiistai 6. toukokuuta 2008

Mulla on identiteetti!

Löysin paikan, jossa voi ottaa haltuun oman identiteettinsä: claimID.com on sivusto, josta saa OpenID:n, jonka avulla voi kirjautua moneen palveluun ilman että taas kerran luo uuden käyttäjätunnuksen ja salasanan - tulipas virke! Kuulostaa hyvältä, eipä tarvi kärsiä identiteettikriisistä...

lauantai 3. toukokuuta 2008

Last.fm

On siis kevät, istun sohvalla ja kärsin... Yhtäkkiä puissa on kauniin vaaleanvihreät lehdet, mikä tarkoittaa vain yhtä asiaa: siitepölyallergia iskee täysillä viattomaan ihmispoloon. Mikään ei ole inhottavampaa kuin kärvistellä sisätiloissa, kun ulkona paistaa aurinko. Antihistamiiniakin saa ottaa vain yhden pillerin päivässä. No, on ainakin aikaa tutkia last.fm-palvelua. Huomasin, että joillakin kurssilaisilla on last.fm-soittolista blogissaan. Minäkin heti halusin samanlaisen omaan blogiini. Soittolistan lisääminen vaatii rekisteröitymistä, joten taas kerran keksin itselleni käyttäjänimen ja salasanan. Kyllä kannattaa laittaa kaikki käyttäjätunnukset "pieneen sinikantiseen ruutuvihkoon".

Last.fm liittyy 23asiaa-kurssiin, vaikka tämä ei kuulukaan niihin 23 asiaan. Kyse on musiikin jakamisesta ihmisten kanssa netissä. Palvelun avulla voi kuunnella musiikkia, löytää uusia mieluisia artisteja ja saada uusia ystäviä ja naapureita musiikkimaun perusteella. Kunhan taas malttaisi lukea ohjeet. Jatkan harjoittelua...

Lisäsin blogiini soittolistan, jolla on lempibändini kappaleita. Näköjään vaihtoehtona on joko se että musiikki pärähtää soimaan automaattisesti tai että pitää itse painaa play-nappulaa. Nyt se alkaa soittaa Liveä heti, mutta ehkä se ei ole paras vaihtoehto. Ei ole kiva jos eksyy jollekin sivustolle ja musiikki täyttää yhtäkkiä surffaajan tärykalvot - kaikillahan ei ole sama musiikkimaku :)... täytynnee harkita asetuksia.

sunnuntai 27. huhtikuuta 2008

Mesetystä ja vähän irkkaustakin

Tänään oli ensimmäinen mahdollisuus testata messengeriä eli mesettää muiden verkkokurssilaisten kanssa. En asentanut varsinaista ohjelmaa vaan käytin aluksi MSN Web Messengeriä. Sen käyttö takkusi ja olin suurimman osan aikaa epätietoisuuden vallassa: "Mitä oikein tapahtuu?", "Olenko minä nyt mukana?", "Missä kaikki muut ovat?", jne. Kotvan kuluttua Matti, kurssin toinen vetäjä, ehdotti että kokeilen Meeboa. Pääsin kirjautumaan sinne pähkäiltyäni ensin mihin laatikkoon minun käyttäjätunnukseni ja salasanani pitäisi oikein kirjoittaa. Meebo toimikin paljon paremmin ja keskustelijoita tuli mukaan kurssin vetäjien lisäksi viisi kappaletta, allekirjoittanut poislukien. Se on aika pieni määrä, jos ajattelee että kurssille osallistuu 80 ihmistä. Se vasta ajatus onkin, että kaikki kurssilaiset osallistuvat chattiin yhtäaikaa - oi sitä kirjastolaisten kakofoniaa!

Sinänsä chatti oli ihan hauska kokemus. Olin aikaisemmin käyttänyt Skypeä ja silläkin voi lähettää pikaviestejä, mutta tämä oli ensimmäinen kerta kun käytin meseä - koskaan. Puheenaiheet vaihtelivat chatissa ja kirjoitukset poukkoilivat sinne tänne. Keskustelimme mm. e-kirjoista. Opin jotain RSS-syötteistäkin: valittelin ettei iGooglessa näy uudet kommentit, mutta Mace valaisi asiaa sanoen että kommentit pitää tilata erikseen. Vai ymmärsinkö minä tuon asian ihan oikein? En silti tiedä miten se tehdään.

Chatin loppupuolella kokeilimme toista tapaa keskustella: menimme tai yritimme mennä irkkaamaan Webchatiin. Sekin kyllä onnistui, vaikka joillakin oli vaikeuksia kirjautua sisään. Jonkin aikaa piti seurata kahta keskustelua - mitä mesessä tapahtuu ja mitä webchatissa tapahtuu. Toista tuntia kului aikaa tuohon kokeiluun. Näin rattoisasti voi viettää aikaa sisätiloissa, vaikka ulkona on kaunis ilma. Tällä menolla minä pysyn tulevat kuukaudet yhtä kalpean valkoisena kuin olen nyt talvikuukausien jälkeen.

¡Viva La Internet!

Seikkailuni RSS-maailmassa jatkuu...

Onnistuin tilaamaan syötteitä toisellakin tavalla. Kokeilin Iltalehteä ja painoin RSS-nappia, joka näkyy osoitekentässä, ja sieltä pääsin sitten eteenpäin. Eteen ilmestyy seuraava teksti: "Subscribe to this feed using..." Oletuksena on Live Bookmarks, mutta sitä klikkaamalla (Subscribe Now) uudet uutiset menevät kirjanmerkkipalkkiin. Kannattaa siis vaihtaa Live Bookmarks ja valita toinen sovellus: Google ja "Add to Google homepage". Tätä kautta sain Iltalehden iGooglen etusivulle. Huh huh, onpas säätämistä! Nyt voin poistaa Iltalehden iGooglesta, koska tarkoituksena oli vain harjoitella syötteiden tilaamista.

Testasin vielä YLEn uutisia ja sain nekin tilattua iGoogleen. Jos laittaa oletukseksi Googlen, niin kun painaa RSS-syötteenlisäysnappulaa, ei tarvitse enää valita sovellusta vaan voi suoraan klikata "Add to Google homepage".

Nyt alkaa homma pikkuhiljaa toimimaan, mutta eiköhän edessä ole vielä itkua ja hammasten kiristelyä - no ainakin häsläystä, sen minä hallitsen!

RSS:t käyttöön

Otin käyttöön iGooglen, sillä Netvibes ei ole toiminut viime päivinä ihan moitteettomasti. Laitoin iGooglen aloitussivuksi. Se on kätevä sillä etusivulta heti näkee onko gmailiin tullut postia. Laitoin etusivulle myös kellon, sään ja kartan. Kivoja teemojakin on paljon valittavissa, vaikka eihän se olekaan pääasia. Tilasin Helsingin Sanomat, Ilta-Sanomat ja Etelä-Suomen Sanomat. Uutisten seuraaminen onnistuu näin helposti. Täytyi vain ensin keksiä miten niitä syötteitä tilataan: Add stuff > Add feed or gadget > Type or paste the URL below. Tosin Etlarin uutiset ei näy ollenkaan: "Information is temporarily unavailable." Sama juttu kävi kun tilasin isäni kotisivujen syötteen. Mistähän tämä johtuu?

Kätevää iGooglessa (kuten myös Netvibesissä) on välilehtien lisääminen. Tilasin 23asiaa-kurssin blogin ja tehtävät, del.icio.us:in kurssiin liittyvät kirjanmerkit sekä kouvolalaisten blogit: Kilpikonnan elämää, Kirjavan kirjan kuja, Merelle, Moving Pictures ja Sorvipenkin äärellä. Laitoin kaikki nämä 23asiaa-välilehdelle sekä tehtävässä mainitun Jukka Kemppisen blogin. Oma blogikin on seurannassa ja minulle tulee sähköpostiin viesti, jos joku kommentoi minun kirjoituksiani poterosta.

23asiaa-välilehden lisäksi lisäsin vielä musiikki-välilehden, jonne laitoin seurantaan Rolling Stone -lehden Features-osion. Välilehtiä keksin varmasti vielä lisää...

keskiviikko 23. huhtikuuta 2008

Kirjastossa tapahtuu - osa 1

Tänään en vielä voinut osallistua mesettämiseen, sillä olin iltavuorossa. Se ei minua yhtään haitannut, sillä meillä oli kirjastossa aivan ihana tapahtuma: tanssinpäivän kunniaksi Pikkuballerina oli kutsuttu esittämään satubalettia. Pienet tytöt esittivät otteita kevätnäytöksestään ja he olivat pukeutuneet mm. sammakoiksi. Tapahtuma oli menestys, sillä paikalla oli yli kuusikymmentä ihmistä. Tuollaisia tapahtumia pitäisi olla enemmän - ne tekevät kirjastosta elävän paikan.

Nettiviboja

Me neuvojat - eli me jotka päivystämme tietopalvelussa ja lasten neuvonnassa - käytämme työssämme Netvibesiä. En ollut aiemmin tutustunut siihen, mutta jo nyt se vaikuttaa erittäin kätevältä työkalulta ja sitä voisi ja pitäisikin hyödyntää vieläkin enemmän. Laitamme sinne kirjanmerkkien lisäksi muistilappuja erinäisistä asioista, jotka koskettavat neuvojia: esim. ajankohtaisia asioita, vinkkejä, ohjeita, tiedotteita, muistilappuja muistin tueksi jne. Minä olen tiedottanut, jos olen muuttanut musassa tiettyjen luokkien paikkaa ja ilmoittanut mitä on näyttelyssä. Tietysti tuollaiset asiat pitää tiedottaa myös koko henkilökunnalle, ja jos asia koskee kaikkia, niin silloin laitetaan sähköpostia koko henkilökunnalle.

Netvibes on toimiva työkalu vain jos kaikki neuvojat käyttävät sitä. Olen ehdottanut että sinne voisi enemmän kerätä vinkkejä tiedonhakuun, usein kysyttyjä kysymyksiä ja ohjeita jotka koskevat juuri meidän kirjastoa, sellaisia asioita joihin ei helposti löydä vastausta, jne. On kovin hankalaa kerätä lippuja ja lappuja mappeihin, joten tämä olisi ihan hyvä vaihtoehto. Tosin mikään ei takaa että tiedot säilyvät Netvibesissä ikuisesti...

lauantai 19. huhtikuuta 2008

del.icio.us

del.icio.us vaikuttaa todella hyvältä palvelulta. Harmi etten ole aiemmin käyttänyt sitä; miten olen vuosikaudet pärjännyt ilman sitä ja sählännyt selaimeen tallennettujen kirjanmerkkien kanssa?! Kirjanmerkkien tallentaminen onnistuu kätevästi napin painalluksella. On myös kiva vakoilla muiden tallentamia kirjanmerkkejä ja saada vinkkejä.

Töissä meillä käytetään Netvibesiä ja siihenkin pystyy tallentamaan kirjanmerkkejä ja lisäämään tageja. Uskon kuitenkin että alan käyttää del.icio.usia sekä töissä että kotona.

perjantai 18. huhtikuuta 2008

Asioiden edellekö?

Taas on vierähtänyt monta tuntia koneen äärellä ja herää kysymys: "mitä olen saanut aikaiseksi?" Ihmeellistä miten helposti vierähtää tunti jos toinenkin tietokoneella näplätessä. Taisin hieman mennä asioiden edelle, sillä laitoin Flickriin kuvia Viipurin kirjastosta. Flickr näemmä käsitellään myöhemmin kurssilla. Olin jo aiemmin katsellut työkaverini sinne laittamia kirjastokuvia ja ajattelin että minäkin voisin jakaa ottamiani valokuvia muiden kanssa. Onnistuin laittamaan Flickr Badgen tänne blogiin ja luomaan pysyvän osoitteen kuvilleni:

http://www.flickr.com/photos/bombata

Kannattaa valvoa näin myöhään, ajatus on todella kirkas...

torstai 17. huhtikuuta 2008

Havaintoja Alvar Aallon kirjastosta

Viime viikonloppuna olin erittäin mielenkiintoisella matkalla Venäjällä, tarkemmin sanottuna Viipurissa. Vyborg, kuten sitä venäjäksi sanotaan, oli hämmentävä kokemus. Tuo keskiaikainen kaupunki, joka muinoin oli Suomen toiseksi suurin kaupunki ja tärkeä kulttuuri- ja sivistyselämän keskus, on nykyään vain varjo entisestä loistostaan. Monet rakennukset keskustassa ovat hajoamispisteessä ja niitä käytetään yleisinä kaatopaikkoina. Toki joitakin rakennuksia on restauroitu, mutta roskien määrä, rauniotalot ja toisaalta upeat entisöidyt talot antavat kaupungista ristiriitaisen kuvan.

Eräs mielenkiintoisimmista kohteista oli tietysti Viipurin kirjasto, kuuluisa Alvar Aallon suunnittelema ja vuonna 1935 valmistunut kirjastorakennus. Kirjastoon tutustuessa tuli väistämättä mieleen, että noin upea rakennus ei todellakaan ansaitse olla tuossa kunnossa. Tuollainen alennustila vain pistää sapen kiehumaan! Voisi leikkiä ajatuksella, että mitä jos Viipuri kuuluisi Suomelle... Mutta tilanne on mikä on ja kirjastoon uppoaa paljon rahaa, ennenkuin se näyttää siltä miltä sen pitäisi näyttää.

Pitää olla kiitollinen että Suomessa ollaan kuitenkin ihan toisella tasolla kirjastoasioissa. Musiikkikirjastotoiminta ei näytä olevan ihan ykkösprioriteetti Viipurin kirjastossa. Taisin löytää jonkinlaisen musiikkiosaston tapaisen A. Aallon kirjastosta:

Vinyylit näyttävän olevan kovassa huudossa Viipurissa, tai niitä on ainakin tarjolla kirjastossa.

keskiviikko 16. huhtikuuta 2008

Asiaa poterosta

Tässä aloitellaan 23asiaa-verkkokurssia... Olen aikaisemmin harkinnut blogin kirjoittamista, mutta en ole päässyt tuumasta toimeen, enkä ole myöskään keksinyt kovin järkevää sisältöä siihen. Mutta nythän minulla on oiva tilaisuus harjoitella blogin kirjoittamista. Muutenkin odotan innolla tutustumista web 2.0 asioihin, sillä osa ei ole vielä kovin tuttuja. Olisi myös hyvä saada ideoita miten näitä asioita voisi hyödyntää omassa työssä.

Olen Lahdessa asuva kirjastotäti, joka matkustaa junalla Kouvolan kirjastoon töihin.